lauantai 2. helmikuuta 2013

Ihana kamala kampanja


Tiedättehän,
useimmat muusikot haluaisivat keskittyä tekemään musiikkia. He eivät mielellään käyttäisi aikaa muuhun puuhasteluun. Tämä pätee myös meidän bändiin. Haluamme tehdä musiikkia ja soittaa sitä ihmisille. Kaivetaanpas kitarat esiin. Soitto soimaan!

Haha! Eiii se ole niin yksinkertaista. "Muistakaa promootiotyö", sanottiin meille heti uramme alkumetreillä. Se se vasta on tärkeää. Bändille pitää saada näkyvyyttä. Kiinnittäkää ihmisten huomio. Keksikää jotain makeeta. Tarroja. Flyereita. Tempauksia. Mitä ikinä.




No. Me iloiset veitikat otimme tämän tiedon avosylin vastaan, (vaikka edelleen olimme kiinnostuneet lähinnä musiikista.) Kaikki bändin ja yksi bändin puolesta!

Jätetään tarrat, paidat, pinssit, kassit ja flyerit (niitä on rekkalastillisia) kaiken tämän ulkopuolelle ja tehdään pieni retki Seamus -kampanjoinnin historiaan. Olemmehan näet toteuttaneet jos jonkinlaista tempausta.


I KAMPANJA: MASKOTTI


Tämä ensimmäinen ei ehkä aivan täytä kampanjan mittasuhteita, mutta on ehdottomasti huomionarvoinen asia. Mukanamme kulki muutaman vuoden ajan Seamus-maskotti. Tuo monenlaista kohtelua kokenut upea kaverimme.


 Seamus-maskotti ja Herra Hynynen

 Seamus Sami Saaren hellässä huomassa.




II KAMPANJA: KADONNUT SEAMUS


Kadonnut Seamus -kampanja oli kampanjoinnin helmi. Ennen ensimmäisen levyn julkaisua levittelimme street teamimme avulla kolmeen kaupunkiin valtavan määrän Kadonnut Seamus 4v. -ilmoituksia.




Tämä oli tehokas huomionherättäjä. Nettisivuillemme jätettiin paljon havaintoja. Seamus oli nähty milloin Aurajoella, milloin Helsingin metrossa ja milloin missäkin nakkarijonossa. Muistatko vielä tämän?



III KAMPANJA: MAXIKOKOISET HELIUMPALLOT


Joku sai joskus idean (olisiko ollut Jussi), että keikkaahan voi mainostaa myös ilmapalloilla. Tavalliset ilmapallot vaikuttivat tylsältä ajatukselta, joten keksimme hankkia maxikokoisia sellaisia.




Eräänä syksyisenä yönä täytimme valtavat pallot heliumilla, sprayasimme niihin keikkapaikan ja -ajankohdan ja kuskasimme ne Helsingin keskustaan. Pallot kiinnitettiin lyhtypylväisiin mm. Elielin aukiolla.

Tämä tempaus oli muistaakseni jonkin verran työläs, eikä herättänyt niin paljon huomiota kuin olimme toivoneet. Paitsi silloin yöllä. Poliisikin oli jonkin verran kiinnostunut meistä pallojen ulkoiluttajista...


IV KAMPANJA: LET PEOPLE LOVE


Tämä idea sai alkunsa musiikkivideopalaverissa. Mietimme kuinka voisimme saada ihmiset mukaan videon tekoon. Aivoriihi tuotti tulosta. Facebookin avulla saimme kuin saimmekin ihmisiä osallistumaan rakkausteemaiseen kampanjaamme. He lähettivät meille kerrassaan koskettavia pusutteluvideonpätkiä. Lopputuloksen voi katsoa tästä. Let people love!



V KAMPANJA: VIIKKOVISAT


http://i.ytimg.com/vi/tOCTrPPBNFc/0.jpg
(Kuva ei liity tapahtumaan)

Seamuksen viikkovisat ovat nähneet tämän vuoden alussa päivänvalon. Tämä on ollut osa some -aktivoitumistamme. Viikkovisoja on ollut tähän mennessä kolme ja ensi viikolla on vielä luvassa yksi visa. Jos ei visaa, ei voi voittaa!

 

 

 

 

Vielä lopuksi


Kun viimeinen viikkovisa kohta vierähtää, ovat kampanjat joksikin aikaa ohi. On aika keskittyä olennaiseen. Suunnatkaa siis katseet kohti keikkoja.

Tässä vielä myöhästynyt uuden vuoden lupaus: Emme enää ikinä toteuta mitään kampanjoita. Paitsi jos tulee joku hyvä idis!

Anni-Maija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti